Kadonnut puutarha

Minä vihaan sinisiä aamuja jotka repii unen porteilta sieltä jonne luulin jääneeni Miksi edessäni maailma on vain pelkkä varjo kalpea siitä jonne toivoin kadonneeni Olen nähnyt liikaa luulisin kun ei...

Kerran sielun juuren, kaiken tarkoituksen silmästä silmään mä näin Aioin salaisuuden ääniin punoa vain kätteni jälkiä jäi Suljettuna lipas, suurin aarre ettei ihminen tahria voi Turhuudesta mielen...

Tuijotat mua silmiin vaan et sisään nää Pääse et edemmäs kylmää veräjää Et löydä saliin, jossa juhlat pidettiin Nauroivat salaa kun sinä vannoit ikinä, vannoin ikinä pois en lähde, pois et lähde...

Hiljaisuus on hautani peitto ääntäni kuulla ei kukaan voi Kauniimmin kuin kieleni koskaan henkien huokaus rauhaa soi Väitit hiekkaan aikani hukkuu haaveilen liikaa liiku en Tyhmät kalliit päivänsä...

Annatko anteeksi, eilen oli pakko mennä taas Luulin on sen aidan takana todellinen maa Oisin sen kanssasi jakanut kyllä myöhemmin Mutta aita on aina ensin ylitettävä yksin Ja juoksin harhaan, mutta...

Toiset niin ylpeinä polkuaan käy Sä kompastut lankoihin joita ei näy Taas vanhat ympyrät, pääse et pois Oot haaveillut millaista muualla ois Kuiskivat jälkeesi: Voi onneton ei paikkaansa löydä Taas...

Tämä suo on sanoista tehty vuodet voidelleet Jos ei osaa anteeksi antaa kuolee paikoilleen Olen koittanut räpiköidä olla kuin ennen Mutta jatkuu sateinen päivä hukun kuitenkin Joku kuiskasi mulle...

Joskus toivon oisin hiljaa nähdä voisit mut kuin näet pellon taipuneena alle sateen kasvaa pyhää viljaa Joskus toivon että myrskyt kaatuisi mun päälle huuhtoisivat kaiken likaantuneen hukuttaisi...

Tahdon lyödä nyrkin seinään Aina, aina on riitoja vaan Miksi et voi jo luovuttaa Anteeksi saat sanoisit vaan ei huolta huuda vaan, huuda vaan Mutta älä toivoasi heitä Pidä viimeinenkin jyvä siitä...

Ootko nähnyt, nähnyt kuinka puista lehdet vanhenee? Ne tuuleen antautuu ja ilman armoilla leijailee Aikansa vapaana syntyy ja kuolee Syntyy ja kuolee Kuolleena vasta voi tuntea maan Turhaan tuijotin...